paluu koulutussivulle  

26.5.2006 Näyttelykoulutus

26.5. | 9.6. | 16.6.30.6. | 7.7. | 14.7.

26.05.2006 (1/5) Olimme tapamme mukaan paikalla ensimmäisenä. Mami väittää, että sillä tavalla minä luulen olevani paikan kunkku ja yritän pitää toisille koirille vähän jöötä, jos eivät osaa käyttäytyä (ja mami sanoo tähän että hah-hah, KUKA ei osaa käyttäytyä kunnolla). Seuraavaksi tuli kaksi suomen pystykorvaa (vissiin 2 vuotiaita) ja yksi suursnautseri (10 kk).

Opimme tänään, miten kolmio mennään oikeaoppisesti, mikä sen tarkoitus on. Ja tietysti juostiin ympäri kehää, käytiin tuomarin edessä näytillä, annettiin katsoa hampaan ja tsekattiin, onko tuolla takajalkojen välissä kaikki ok...

Mami häpesi melkein koko ajan, kun minä ilmoitin aika kovalla äänellä, mitä mieltä olin kentällä pyörimisestä...

02.06.2006 Mami oli miehensä kanssa Johannan valmistujaisjuhlissa, joten tällä kertaa emme päässeet mukaan.

09.06.2006 (2/5) Kotona valmistauduimme koulutukseen juoksemalla nurmikolla ja kaivelemalla perunamaata (naamani uusi väritys oli kuulemma parkki tai riista). Mami katsoi telkkarista Voittaja 2006:sta, vinttikoirien loppukilpailua. Mami sanoi, ettei hän ihan hirveästi välitä vinttikoirista, mutta oli kuitenkin sohvalla jalat solmussa ja sormet suussa, kun jännitti, kenet espanjalainen tuomari laittaa kehästä pois ja kuka jää. Onneksi mamin sormet säilyivät, Afgaanivinttikoira voitti, onneksi olkoon. Mamista oli hienoa, ettei voittaja seisonut palkintopallilla vaan löi takapuolen tiukasti penkkiin eikä nostanut sitä ennen kuin pois lähtiessä :)

Kentälle tullessamme kaksi autoa oli lähdössä pois ja mami oli aivan varma, että myöhästyimme tunnin... Olimmekin ensimmäisiä, mutta meitä oli vain kaksi koirakkoa, toinen oli 10 kk ... hmmm, olisikohan ollut Leonberginkoira? Mutta semmoinen iso poika se oli. Haukuin vähän, kun Anne sanoi, että nyt aloitetaan ja samalla tämä toinen koirakko tuli kentälle.

Mami ja Anne jutteli jotain englanniksi, varmaan jotain sellaista, mistä minun ei tarvinnut ymmärtää mitään. Kerrattiin toissa viikolla opittuja: ympyrässä minulla vaikeuksia juosta ekana, toisen perässä vähän paremmin. Mami kävi katsomassa toisen pojan hampaat ja hmm... No, ei se mitään, toisen pojan emäntä kävi tekemässä minulle saman, mutta katsoi oikein kaksi kertaa suuhun. Ja antoi keksin, joka oli minun suuhun vähän iso... Jatkoimme tuomarin edessä pyörähtelyä ja seisomista, kolmio ja lopulta me kaksi koirakkoa näyttäydyimme vierekkäin, juostiin edestakaisin.

Kotimatkalla mami kävi kaupassa sekä kävimme vähän kävelemässä. Mami hölkkäsi vähän yhdessä ylämäessä, kehui sen tekevän hyvää, hmmmm?

16.06.2006 (3/5) Kotoa lähtö oli liian kiireinen, eikä ehditty käydä kunnon lenkillä. Kehään saapui 5 koirakkoa. Minä taas ärhentelin koko ajan kahdelle suomen pystykorvalle. Mami keksi jossakin vaiheessa, että yhdistän ne viime kesänä tapaamaani pystykorvaan, joka haukkui minut ihan huonoksi.

Annen mielestä meillä meni paremmin kuin edelliskerralla. Mami joutui kopeloimaan taas toisia koiria. Paitsi mamikaan ei onnistunut niiden suomen pystykorvien kanssa. Hänellä on vähän samanlainen suhtautuminen kyseisiin hauveleihin kuin minulla. Vaikka ne kaksi kuulemma käyttäytyvät aivan eri lailla kuin mamin isän koira... Niissä ei ole muuta samaa kuin hassu, kujertava tervehdys.

Koulutus kesti tänään vähän kauemmin. Emme menneetkään Forssaan, vaan suoraan kotiinpäin. Paitsi että mami ajoikin Hannan luo katsomaan talon laajennustyömaata. Siitä kun lähdimme tunnin kuluttua, metsäosuudella erään mutkan takana oli kaksi ratsastajaa. Haukuin hirmuisesti, koska en ollut aivan varma, ymmärsikö mami, miten isoja petoja siinä tiellä meni. Ja juuri kun olin siitä rauhoittunut, niin peltoaukealla tielle hyppäsi peura. Tämä nyt menee rupatteluksi, mutta seuraavana aamuna menimme hakemaan postia, niin laatikon lähellä oli jänis. Ja illalla pellon reunassa oli kolme peuraa...

24.06.2006 Juhannusaatto.

30.06.2006 (4/5) Tänään meitä oli vain kaksi koirakkoa. Toinen oli Suomenpystykorva (Nea?). Lisäksi meillä oli "ranskalainen" tuomariharjoittelija (katso tarkemmin päiväkirjasta). Kävimme kahdessa eri kehässä, taidettiin jäädä molemmissa kakkosiksi. Minua väsytti ja mamia puri paarmat.

07.07.2006 Ei koulutusta: +30 astetta varjossa!

14.07.2006 (5/5) Tänään siis oli meidän viimeinen näyttelykoulutus. Oli aika lämmin, mutta ei sentään mitään niin hirvittävää, kuin viikko sitten. Paikalla oli monta uutta koirakkoa. Ainakin kaksi pikkutyttöä (koirien rodut hakusessa, mietin niitä myöhemmin, mutta jokin vesinoutaja ja olisiko ollut länsiylämaan terrieri, semmoinen valkoinen koiranruokamainoskoira), nelivuotias olisikos ollut husky, joka ei tykkää pystykorvaisista koirista... Sitten oli se ennestään tuttu "olisikohan ollut Leonberginkoira". Kai siellä vielä joku muukin oli, mutta niitä oli niin paljon, ettei kaikkiin ehtinyt kiinnittää huomiota. Mutta ainakin kaksi koiraa oli katselemassa kehän ulkopuolella.

Teimme koulutuksessa vanhoja tuttuja eteen-taakse liikkeitä, kehän ympäri juoksua, seisomista ja kolmiota. Mamin nilkka oli kipeä, venäytti vissiin snorklausreissulla. Räpylä on painava jne...

Koulutusasioihin palaamme syksyllä jonkin kertauskurssin puitteissa. Jatkamme kotiharjoittelua. Mamin vinkki on, että parhaiten oppi menee perille, kun taskusta löytyy keitettyä broilerin filesilppua (lurps, nam, lurps!!!)

 

 

Last updated: 20.01.2007

www.cimulinumur.info